perjantai 25. huhtikuuta 2014

Sitruunakakkuja


Toisen vuosikurssin panimopuolen opiskelijapojat valmistivat kauniita sitruunakakkuja. Kahvikakkujen vuokien voiteleminen oli tehty huolellisesti, koska kakut irtosivat vuokista vaivattomasti. 

Kakut olivat muhkean kokoisia ja pirteästi sitruunan makuisia.  Yhdestä isosta kahvikakusta saa n. 24 palaa kakkua, kakkupalan paino on n. 40 g.



Kakut pakattiin 6-kulmaisiin kakkurasioihin. Tällainen pakkaus on muhkealle kahvikakulle hyvä ja suojaava pakkaus. Kakku näkyy kauniisti rasiasta, musta muovilautanen sopii myös tarjoiluun.

Tuoteseloste ja hintalaskelma on tehty huolelliseti, jotta asikas näkee tarvittavat tiedot pakkauksesta.


Kaksikerroksinen hääkakku




Tämän kevään viimmeisen kurssin aikana jokainen kolmannen vuosikurssin leipuri-kondiittori opiskelija suunnittelee ja valmistaa haluamanlaisensa häätäytekakun.

Kakkuihin valmistetaan pohjat,täytteet, kostutusvedet ja kuorrutteet.
Kakun koristeiden valmistus on konditoriapuolen opiskelijoiden perustaitoja. Kauniit ruusut on koristeltu kultaisella tomujauheella. Laattojen teksti on kirjoitettu elintarviketussilla.

Kaunis ja herkullisen makuinen täytekakku!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Hedelmäisiä piknik-kakkuja

Murotaikinapohjaiset hedelmäpiirakat sisältävät mehevää lime-appelsiinitäytettä sekä täyteläistä vaniljakastiketta sekä raikkaita hedelmiä. Ihana kahvileipä pääsiäispöytään. 
Piirakat pakattiin saranallisiin muovirasioihin.

Kinuski-kermakakkuja pääsiäiseksi

Pääsiäiskakkuja valmistettiin kerma-kinuskitäytteisenä. Koristeeksi hieman pääsiäismunia ja suklaakiehkuroita.

Pajunkissa-bebet


Bebeleivokset koristeltiin pääsiäisaiheisesti. Pajunkissojen varret spritsattiin sulalla suklaalla ja pajunkissat pursotettiin vaniljanmakuisella kreemillä. 
Kauniit bebet tekivät hyvin kauppansa koulumme Eväsmestarin myymälässä.

Pirteää appelsiinijuomaa


Leipuri-kondiittori opiskelijat valmistivat pirteää appelsiini-vaniljajuomaa. 
Tällainen juoma voisi olla kiva vaihtoehto kahviloiden juomalistoille. Ystävät ja vieraat voisi yllättää raikkaalla juomalla. Juoma on erittäin helppo valmistaa!

 APPELSIINI-VANILJAJUOMA
4 hengelle

8 dl jääkylmää jaffalimonadia
1,5 dl vispautuvaa vaniljakastiketta
4 appelsiiniviipaletta

Tarjoiluun:
 korkeat lasit tai pikarit, paksu pilli

1. Koristele pikarien reuna.

 Paina lasin reuna kostean paperin päällä ja paina sen jälkeen lasin reuna hienossa sokerissa. Näin saat kauniin sokerikoristeen lasin reunaan. Halutessasi voit värjätä sokerin jauhemaisilla väreillä halutun väriseksi - kuten kuvassa on värjätty keltaiseksi.

2. Vaahdota vaniljakastike löysäksi vaahdoksi.

3. Kaada pikariin jääkylmä jaffalimonadi ja valuta varovasti vaniljakastike limonadin pinnalle. 

3. Koristele juoma appelsiinisiivulla ja laita pilli juomaan.

Vinkki!  Juomaa voi vaihdella halutunlaiseksi vaihdellen erilasia limonadeja juoman pohjaksi ja koristella juoman halutulla tavalla.






perjantai 11. huhtikuuta 2014

Herkullista mämmiä


Ensimmäiset erät mämmiä valmistui Eväsmestarin myymäläämme.

Mämmi on suomalainen perinneruoka, jota valmistetaan pääsiäisen aikaan. Mämmi valmistetaan imellyttämällä mallasta, ruisjauhoa ja vettä usean tunnin ajan. Tämän jälkeen mämmi paistetaan uunissa kypsäksi. Mausteeksi mämmiin voi käyttää pomeranssinkuorta tai appelsiininkuorta.



Mämmi annosteltiin mämmirasioihin. Mämmirasioita kutsutaan myös roveiksi ja tuokkosiksi.

  
Paistamisen jälkeen mämmi jäähdytettiin  ja ikkunalliset kannet asetettiin rasioiden päälle.


Mämmirasia myyntikunnossa. Mämmi säilytetään viileässä.

Pääsiäiskakkuja

Toisen vuoden leipuri-kondiittoriopiskelijat valmistivat pääsiäisaiheisia kermakakkuja.

Opiskelijat oppivat kakkuja tehdessä hyvin monenlaisia asioita;  kakkupohjien valmistuksen, kostutusveden keittämisen ja maustamisen, kakkujen täyttämisen, kakkujen koristelun, marsipaaniruusujen ja lehtien valmistuksen, kakkujen pakkaamisen, tuoteselosteen laatimisen ja kakun hintalaskelman tekemisen.


Pääsiäisaiheiset marsipaanikuorrutteiset munan muotoiset kakut kätkevät sisäänsä raikkaan hedelmätäytteen ja hedelmän makuisen kreemin.


perjantai 4. huhtikuuta 2014

Maitosuklaa-pähkinäfudge



Kolmannen vuoden leipuri-kondiittori opiskelija valmisti ihanaa fudgea. Nämä fudget valmistettiin maitosuklaan makuiseksi ja sekaan laitettiin suolapähkinöitä.

Makeisia ei ehditty vielä pakkaamaan myyntipakkauksiin, joten ne odottavat maanantaina pakkausta ja tuoteselosteen laatimista.

Juustoskonssit




Opiskelijat valmistivat pehmoisia skonsseja.
 
Nopeatekoiset skonssit voisivat hyvin sopia meidän suomalaistenkin aamiaispöytään. Hyvin ne voisivat tehdä kauppansa myös ravintoloiden ja ruokaloiden leipäpöydissä, kahviloissa ja leipomoissa.
Miksi skonsseja ei valmisteta maassamme? harvoin näitä herkkuja näkee missään ja kuinka helppoja ja nopeita ne onkaan valmistaa.

Skonssit ovat  vehnä-, ohra- tai kaurapohjaisia pieniä leipiä, joissa on käytetty leivinjauhetta ja soodaa kohottavana ainesosana. Skonssit voivat olla joko makeita tai suolaisia. Yhdysvalloissa, Skotlannissa ja Britanniassa skonsseja syödään aamiaispöydissä, teetä juodessa ja ne tarjotaan lämpimänä myös vierailulle tuleville ystäville.

SKONSSIT
 25 kpl

14 dl vehnäjauhoja
3 tl leivnjauhetta
3 tl ruokasoodaa
3 tl suolaa
3 tl sokeria

150 g voita
6 dl maitoa tai piimää
(3 dl juustoraastetta)

Voiteluun:
3 kananmunan keltuaista
1 dl maitoa

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon pehmeä voi ja nypi murumaiseksi seokseksi.

2. Kaada joukkoon kylmä maito tai piimä ja sekoita tasaiseksi - älä sekoita liian pitkään,  ettei taikinaan muodostu sitkoa.

3. Kaulaa taikina jauhotetulla alustalla 3 cm paksuiseksi kaulaukseksi ja paina pyöreällä muotilla haluamasi kokoisia skonsseja. Laita skonssit leivinpaperoidulle pellille. 

4. Voitele skonssit keltuais-maito seoksella. Paista 200 asteessa n.10 min. kauniin kullanruskeiksi.

5. Tarjoa skonssit lämpimänä voin, tuorejuuston tai makean hillon kera.


Taikina kaulataan 3 cm:n vahvuiseksi. Muotilla painetaan halutun kokoisia skonsseja.


Skonssit asetetaan leivinpaperoidulle pellille.


Skonssit voidaan syödä voin tai tuorejuuston kera.


Marmeladin kanssa skonssit maistuvat myös mahtavilta.


Opiskelijat valitsivat skonssien pakkaukseksi ikkunallisen paperipussin.

Ruisleipä on leipurin taidonnäyte



Eräs iäkkäämpi leipurimestari sanoi kerran minulle, että leipurin todellinen taito näkyy ruisleivän valmistuksessa. 

Olen täysin samaa mieltä tämän edesmenneen mestarin näkemyksestä.  Kaikille leipureille,  niin leipomoissa kuin kodeissakin on syytä nostaa hattua, jotka osaavat tehdä hyvää ruisleipää. 

Tänään saimme opiskelijoiden kanssa ihastella ihanaa ruisleivän tuoksua ja aivan mahdottoman hyvän makuista ruisleipää! 

Hyvä ruisleipä syntyy,  jos raski on elävää.
Otin kuvan tämän päiväisestä ruisraskista. Tarkastelimme opiskelijoiden  kanssa ennen leivän leivontaa millainen on hyvä raski,  jonka he olivat laittaneet edellisenä päivänä kehittymään.


Raski valmistettiin taikinantekoa edeltävänä päivänä. Raski on vettä ja ruisjauhoa, johon on sekoitetttu hieman siemenraskia.
 Leipäraski sai käydä  18 tuntia  26-30 °C lämpötilassa. 
Siemenraskin maitohappobakteerit ja hiivat käyttävät jauhoa  ravinnokseen ja  lisääntyvät voimakkaasti muodostaen  samalla maito- ja  etikkahappoa,  jolloin raski happanee ja tuottaa ruisleivän ominaisen happaman maun .


Ruisleipiä tehdään kerralla iso määrä. Kolmeen arinauuniin mahtuu useita kymmeniä ruisleipiä paistumaan leipää. Opiskelijat harjoittelevat arinauunien täyttämistä leipälapiota apuna käyttäen.

Täyteelliset kananmunat

Näille alkupaloille ei voi sanoa "ei kiitos".
Opiskelijat valmistivat pääsiäisen aikaan sopivia alku-/suolapaloja. Siianmädillä, smetanalla, kermalla, tillillä ja pippurilla maustetut täytteelliset  kananmunat olivat ihania!

Rahkawienereitä ja raewienereitä


Toisen vuoden leipuri-kondiittoriopiskelijat valmistivat pääsiäisen aikaan sopivia rahkawienereitä. 



Wienereiden pinta koristeltiin paistamista ennen "putselilla", eli voista, sokerista ja vehnäjauhoista tehdyllä muruseoksella.
Paistamisen jälkeen wienerit koristeltiin persikoilla ja kirsikoilla.
Hedelmien pinta siveltiin kuumahyytelöllä. Wienerit viimmeisteltiin tomusokerilla.

Näyttäviä ja myyviä wienereitä saa, kun tuotteet malttaa viimmeistellä huolellisesti.



Herkullisia pitkiä wienereitä opiskelijat valmistivat samasta kaulauksesta kuin rahkawienereitäkin. Näitä wienereitä kutsutaan tekotavan mukaisesti nauhawienereiksi, koska ne muotoillaan taikinanauhasta halutun näköiseksi.
Raewienerit koristeltiin omena-kanelitäyteellä sekä vaniljakreemillä.


Wienereitä valmistetaan kerralla iso määrä, jotta opitaan kaulaamaan wienertaikinoita sekä saadaan tuntumaa sarjatyöskentelystä.


Wienerit pakattiin kahden kappaleen rasioihin.

Suklaa-kermamunkit


Toisen vuosikurssin leipuri-kondiittoriopiskelijat valmistivat täytemunkkeja.


Munkit leikattiin sahateräisellä veitsellä auki.


Munkkien täytteeksi  pursotettiin mansikkatäytettä.

 

 Seuraavaksi munkit saivat muhkean kermapursotuksen sisäänsä.


Munkit kuorrutettiin sulalla suklaalla. Pintaan spritsattiin valkosuklaalla raidat.


Munkit pakattiin saranallisiin muovirasioihin.

Ihanat macaronit


Kolmannen vuosikurssin leipuri-kondiittoriopiskelija valmisti ihania pähkinätryffelitäyteellisiä macaronileivoksia. 
Nämä herkut ovat pieniä leivoksia, jotka on valmistettu kananmunan valkuaisesta, mantelijauheesta ja sokerista - eli ne ovat mantelimarenkeja, jotka voidaan täyttää haluamallaan tavalla.

Macaronit ovat hyvin tunnettuja ranskassa. Macaroneista on tullut eräänlainen hittituote, jota valmistetaan monissa konditorioissa erilaisilla täytevaihtoehdoilla ja kaikissa väreissä. Macaroneista on julkaistu monia ihania kirjoja, joissa on hyvin jännittävillä makuyhdisteillä saatu aikaiseksi erilaisia macaroneja.